Mummoni kuoli jouluna 1994. Olin silloin pieni lapsi, mutta muistan tunnelman. Se vyöryy ajatuksiin aina näin joulun alla, kun neulon villasukkia pienessä yhden naisen käsityötehtaassani. Muistan edelleen, miten mummo teki kaikille jouluksi vaatimattoman näköiset, mutta kovaaan käyttöön tarkoitetut sukat harmaasta villasta. Käsiala oli niin siistiä! Olen halunnut jatkaa mummoni missiota ja koetan aina ehtiä neuloa kaikille läheisilleni sukat jouluksi. Tänä vuonna se ei tosin näytä aivan onnistuvan, mutta melko lähelle kuitenkin. Minusta villasukkiin voi kutoa oivasti rakkautta, lämpöä ja huolenpitoa. Niitä ei liene koskaan kenelläkään liikaa. Sukan kutominen käy myös meditaatiosta. :)
Sukkameditaatiomusiikiksi käy esimerkiksi tämä Marja Mattlarin biisi. On tässä vähän maailmanlopun meininki, mutta myös tammikuisia pilkahduksia ja jälleennäkemisen toivoa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti