Maailman turuille halajan

Sunnuntaiaamuna beduiiniteen nauttimiseen tarvitaan kylkiäisiksi hieman renttupolskaa... Oi tullos jo hanget kantavat tai linnoittaudun asuntooni kera Stanislaw Jerkyn!

Njet Njet!

Maamme paatosta ja pönötystä tursuileva 96. itsenäisyyspäivä mennyttä jo lie ja migreeniin taipuvaisille rakas sähköjouluhumputus rumpua ostoskeskusten katossa lyö. Henkisesti keskenkasvuinen kansanosa jälleen ulkona kuokki ja vihaansa Pohjolan pimeydessä ruokki. Ylen kypsää. Mutta. Kaiken kauniin ja soman keskellä Eput eivät laulakaan enää njetnjet vaan...

Pietarissa

Rakastan Pietarin tylyä myöhäistä syksyä

Tummien aamujen laiskuutta päiviksi kypsyä,

Paljaita puita ja lätäkkökirjoista maata,

Sitä, kun satelee vinoa jäätävää tihkua...

Vaikkei se annakaan aihetta riemusta hihkua,

Silti ei ankeus tuo lannistaa mieltäni saata.

Taas ovat vihanneskojut jo lentäneet etelään.

Taivas on vaihtunut johonkin märkään ja vetelään,

Silmille viskelee räntää ja harmaata tuulta.

Illalla Vanhassa Wienissä nautitaan sampanjaa,

Lausutaan runoja, jotka saa sydämen pamppaamaan,

Tavataan tuttuja, nauretaan, heitetään huulta.

Valo ja lämpö on suojassa sydämen sulkeissa

Raskaana marraskuun yönä taas kotiin mun kulkeissa.

Kaikesta tästä ja monesta muustakin syystä

Joidenkin aikojen väliseen tyhjyyteen jääneenä

Mieleni pohjalla hiljaa ja joskus myös ääneen mä

Rakastan Pietarin myöhäistä tylyä syystä.

-Päivi Nenonen

DIY Granny´s Umbrella Tutorial

Löysin Ihana-askartelulehdestä ystäväni vinkkaamana kokeilemisen arvoisen jutun, joka meni viimein tänä aamuna kokeiluun: pitsiliinasapluunoilla tuunattu sateenvarjo! Tähän marraskuun sateissa taatusti tarpeelliseen ja joululahjaksikin soveltuvaan tekeleeseen tarvitset:

- Vanhan sateenvarjon

- Akryylispraymaalin

- Pitsiliinoja

- Suojavaatteet

- Hyvän ystävän assistentiksi

- Vähättulisen sään

Seuraava kuvasarja havainnollistakoon prosessin etenemistä. :)

Puuhastelumme puutarhassa herätti jonkin verran ohikulkijoiden uteliaisuutta - pääsääntöisesti positiivisessa mielessä. Ensimmäisen sontikan tuunausprojekti opetti muutamia asioita. Ensinnäkin, vähemmän on enemmän eli kannattaa spreijata ensin ohuempi kerros ja antaa sen rauhassa kuivua ennen kuin lisäilee väriä. Haaleammat kuviot näyttivät lopulta mielestäni siistimmiltä, sillä liika väri tuppasi valumaan ja leviämään. Toisaalta pinnasta tuli sopivan elävä ja rosoinen. Kuka nyt mistäkin tykkää...

Näitä tulee takuulla tehtyä lisää! Suunnitteilla on jo oranssi sontsa. Mutta katsotaan nyt ensin miten hyvin tämä tuotos pitää värinsä! :)

Kuoleman edessä sanat pettävät minut

Maanpäällinen hippitaivas

Pintest on kyllä yksi idearunsauden sarvi! Ensin löysin joltain gypsy-sivustolta Katwise O´Sullivanin vanhoista villapaidoista kasaamat  hippitakit ja niiden teko-ohjeet, ja lopulta youtubauksen naisen elinympäristöstä Brooklynistä. Voi sisaret ja veljet, tämän paikan kelpuuttaisin omaksikin asuinsijakseni! Ja tuo vanha koulubussi olisi vähän toista kuin HSL:n rötisköt.

Katwisen Brooklyn tuo kovasti mieleen Bratislavassa sijaitsevan Spirit Hotellin, jossa yövyimme siskoni kanssa uutena vuotena 2008. Hotelli näytti ulkoapäin avaruusalukselta ja sitä pyöritti sekalainen seurue old school -terveyshippejä. Myytävänä olleet rohdokset kasvoivat kuulemma hotellin takana olleella rinteellä. Kokemisen arvoinen paikka. Mutta palatakseni vielä tähän taiteilijasieluun...

 Artisti itse. Kuva lainattu täältä.

Katwise jakaa auliisti netissä ohjeita samantyylisten takkien ja hupparien tekemisestä kiinnostuneille. Näkyvät saumat vaan vaativat kunnollisen saumurin, jollaista itselläni ei toistaiseksi ole. Katen takkeja ja muita vermeitä saa tilattua Etsystä ja neitokaisella on kivannäköiset sivut tässä osoitteessa. Etsyyn tulee kerran kuussa myyntiin uusi Katwise-mallisto. Seuraava erä lähtee maailmalle 29.10 klo 9 New Yorkin aikaa. Kandee olla nopea, jos mielii osingoille.

Mainio Kaplinski

Aurinko tulee alas pihkaa myöten

haavoittuneita runkoja pitkin

silittämään sinun suljettuja silmiäsi

--------------

Varmasti rauha on olemassa jossain

täällä miten muuten ihmisilläkin olisi

välillä sellaiset silmät miten muuten

rinteessä olisi niin vihreitä lähteitä

Otteet ovat tästä kirjasta:

Kuka sanoi ettei 80-luvulla muka tehty hyviä runoja??

Pysäytys

Juha Tapion hyväntekeväisyyssetäimago ja Radio Novan soittolistoilla laskettelavt biisit eivät ole yleensä onnistuneet puhuttelemaan meikäläistä. Seuraavassa onkin jotain poikkeuksellista. Lapsen vilpitön katse, aikuisen kiireen rypistämä otsa, vanhuksen riisipaperinen käsi...

Kasvuun tarvitaan...

Jos kosketat minua hellästi
Jos katsot minua ja hymyilet
Jos kuuntelet minun puhuvan
ennen kuin itse puhut
Niin kasvan, todella kasvan

Bradley, 9 vuotta

Valoinspiraatiota

"So the darkness shall be the light, and the stillness the dancing." -T. S. Eliot

Viikonloppu on sujunut teatteriopintoihin liittyvän valosuunnittelukurssin merkeissä. Enpä olisi vielä vuosi sitten kuvitellut, että tulen hullaantumaan tällä tavalla teatteritekniikkaan ja puvustukseen! Valo vaikuttaa aivan huikealla tavalla vireystilaan ja tunnelmaan, ja näin iltojen pimetessä sen huomaan itse selvemmin. On aika kaivaa herätysvalo ja kynttilät koloistaan.

Valosuunnittelukurssin innoittamana olen myös katsellut muita tehokkaita kodinvalaisuratkaisuja. Tänään Helsinginkadun Soul Vintagessa törmäsin kerrassaan ihaniin retrolamppuihin, joista en valitettavasti saanut otettua kuvaa. Viimeksi kierrätyskeskuksessa käydessäni löysin simppelin varjostinkehikon, johon olisi tarkoitus rakennella jotain pitsistä. Järeämmän valaistuskapasiteetin saamiseksi olen lisäksi innostunut työmaavalaisimista, joilla voisi rakennella kotistudiota tai varjokuvateoksia.

Valokuvatessa valolla leikittely saa aikaan kontrasteja, sävyjä, elämää... Alla muutamia inspiraatiokuvia kuluneen viikon varrelta.

 Arno Rafael Minkkinen

 Katerina Plotnikova

Noell S. Oszvald

...Näistä tulikin mieleeni, että Suomen Valokuvateiteen museossa on joulukuun puoliväliin asti kiintoisalta kuulostava näyttely, SURREALISMIA JA SILMÄNLUMETTA 1900-luvun alun valokuvakorteissa. Måste se!

So the darkness shall be the light, and the stillness the dancing.
T. S. Eliot
Read more at http://www.brainyquote.com/quotes/keywords/light_3.html#vX5314D9CbrIqrxC.99

So the darkness shall be the light, and the stillness the dancing.
T. S. Eliot
Read more at http://www.brainyquote.com/quotes/keywords/light_3.html#vX5314D9CbrIqrxC.99

So the darkness shall be the light, and the stillness the dancing.
T. S. Eliot
Read more at http://www.brainyquote.com/quotes/keywords/light_3.html#vX5314D9CbrIqrxC.99

Aamuvirityksiä

Kylläpäs nyt on huikaiseva postaustahti! Virittelin tänä aamuna pitkästä aikaa ukuleleani Aapelia. Eilinen laulutunti teatteriharkoissa synnytti akuutin kaipauksen musiikin pariin. Laulaminen on takunnut jo monta vuotta ja tuntui hyvältä saada jonkinlainen vakuus siitä, että tekniikka on vielä tallella, vaikka hengityslihasten kunnossa olisikin rutkasti toivomisen varaa.

Onhan tässä aikaa haaveillakin ja bluessointuja tapailla, kun sijaisuuksia ei ole nyt ollut tarjolla kovin kaksisesti. Taantuma näkyy myös hoitoalalla. Epätietoisuudessa ja viipyilevässä odotuksessa elävän aika on pitkä. Ja toisaalta tyhjä tila on mahdollisuus uusille urille. Tänä aamupäivänä olen fiilistellyt kotistudioita...

... ja soivia sikarilaatikoita!

Emily Brontë -look

Päivitän hieman viimeaikaisia idiksiä. Helsinki Design Weekiltä tarttui mukaan tollaset sienikorvikset, jotka näkyy kuvassa luvattoman huonosti. Joku tokaisi, että näyttävät aivan joulukelloilta. No mutta lokakuuhan on kai virallisesti ensimmäinen joulunodotuskuukausi? Kuvan tirolilaispaita oli varsinainen jymylöytö UFF:n kahden euron päiviltä, jotka juuri vilahtivat ohi. Paita ei pääse tässä kuvassa mitenkään oikeuksiinsa, mutta kerrottakoon että siinä on söpöt pussihihat ja korkea vyötärölinja. Kauluksiinkin olen mieltynyt, vaikken yleensä syty muodissa olevista jutuista. Kävin juuri viikonloppuna Frida Marinassa Kalliossa vakoilemassa kaulusmalleja. Omat tekeleet saivat kummasti uutta pontta. :D En muuten yleensä harrasta tällaisia meikittömiä kuvia ja hiuksetkin vaihtoivat juuri väriä astetta tummemmaksi. Että se tästä Emily Brontë -lookista!

Helsinki Design Weekiltä löytyi myöskin tällaiset hieman lapselliset huulirasvarasiat eurolla. En harrasta yleensä juurikaan huulirasvoja, koska monet niistä ovat vesipohjaisia ja kuivattavat huulia entuudestaan. L´occitarelta olen löytänyt kivan neutraalin huulivoiteen, josta ei nyt tullut otettua kuvaa. Käytän myös toisinaan kookosöljyä ja kaakaovoita huulille. Ne voisi pakata vaikka näihin rasioihin, jos jaksan kaapia vanhat mömmöt veks.

Tekeillä on muuan takkiprojekti, josta lisää myöhemmin. Voi sisaret ja veljet, siitä tulee NIIN hieno!

Elämisen arvoinen elämä

Paina tämä sydämeesi, lapseni.

Niin  kauan kuin voit vähänkin ilahduttaa muita

ja tuoda lohtua heidän elämäänsä,

oma elämäsi on elämisen arvoista.

L.M.Montgomery päiväkirjassaan 24.9.1938

Vanha sielu popittelee

Kuuntelen usein aamuisin Muistojen bulevardia Ylen Ykköseltä. Tänä postmodernin hajanaisuuden aikakautena harvat asiat enää todella puhuttelevat, mutta onneksi meitä vanhoja runosieluja sentään vielä muistetaan silloin tällöin laadukkaalla radio-ohjelmalla. Muistojen bulevardi tuntuu olevan itselleni jotain elämää suurempaa, niin siirappiselta kuin se ehkä kuulostaakin. Pysyn vankasti siinä katsantokannassa, että sieluani riipivin musiikki on jo saateltu tähän maailmaan. Tulen tuskin koskaan näkemään fanittamiani nimiä elävänä. Armoton tosiasia on se, että olen syntynyt täysin väärälle vuosikymmenelle - ehkä vuosisadallekin - ja rakastan poimia vanhan musiikin virrasta naivismin kukkasia, kuten tämä seuraava. Meillä on vain tämä päivä, muusta emme tiedä eikä kai tarvitsekaan. Mutta unelmat - niitä kohti on mentävä!

I met a man who had a dream he had since he was twenty.
I met that man when he was eighty-one.
He said too many people just stand and wait up til the mornin',
Don't they know tomorrow never comes.

SINUSSA

Sinussa

ei ole oikeaa eikä väärää

vallanhalua eikä polvirukouksia

mutta vallankumousta ja vapaustaistelijaa

-niitä Sinussa on!

 

Sinussa

Kristus kättelee Buddhaa

ja Abu Nibal Randal Terrya

pastelli limittyy karmiininpunaiseen

ja intohimo viattomuuteen.

 

Sinussa

maailmankaikkeus väreilee

kuin perhosentoukan pinta

vaahteranlehdellä.

3D40

Seuraava tarvinnee hieman alustusta. Minulla on ollut nassikasta asti taipumus personifioida elotonta. Esineitä on tullut nimettyä vedenkeittimistä venäläisiin konvehtirasioihin. Seuraava runo on kunnianosoitus kämpälleni, johon minulla on muodostunut liiankin läheinen suhde. No, lukekaa lukekaa!!!

3D40

Tapasimme toukokuussa

ja rakastuimme päistikkaa, äkkiarvaamatta

minä mintunvihreisiin keittiön oviisi ja parvekkeen mustiin seiniin

sinä kai säälit nuorta metsästyksen näännyttämää naista

jonka suljit 30 neliön syleilyysi.

Olet ollut Macbethin ja Kuningas Learin näyttämö

ja nokisen noidan taikapata

olet ollut murheen Mekka ja pettymyksen Petroskoi

epätoivon Eden

Parvekkeellasi on syöty nokkossämpylöitä

ja odotettu elokuisessa yössä aurinkoisen nousua

lattioillasi olen perannut mustikoita ja lakkakääpiä

hiiskumattomassa hiljaisuudessa

ja polttanut laventelisuitsukkeita tuulikellon säestäessä

Koskaan emme ole näiden kahden vuoden aikana riidelleet

ja jos jompikumpi onkin sanonut poikkipuolisen sanan

olemme kuitanneet sen hyväntahtoisella hymähdyksellä

laskeneet kylvyn

ja kaataneet kristallilaseihin kuohuviiniä

Olet osannut iloita puolestani

kun nuori lempi on kujeillut sohvan nurkassa

rakettien paukkeessa

kun jokainen neliösenttimetri on täyttynyt kaipauksella

ja jälleennäkemisen riemulla

tai kun viime näkemästä oli ehtinyt kulua jo vuosi

Jouluna olen itkenyt kanssasi minttusuklaan nälkääni

ja lääkinnyt itseäni kahvikonjakilla

pääsiäisenä kartoitimme tähtikuviot

ja vastarannan majakkaluodot

juhannuksena kuulit minun kiivenneen katolle

ja ottaneen pihakeinussa päiväunet

Enemmän kuin kenenkään muun kanssa

olen maksanut yhteiselomme aikana vakuutusmaksuja,

sähkölaskuja ja kirjastosakkoja

vettä olen lorottanut enemmän kuin laki

ja omatunto sallii

Luotasi olen lähtenyt ja palannut taas

ja luoksesi olen aina uudelleen tuleva

sillä jokaisena päivänä olet kohdellut minua

kuin kreivitärtä

mistään en ole löytänyt ketään soveliaampaa

sinä olet minun

täällä levoton sydän on löytänyt kodin.

Gypsy-pitsimekko ja keittiönovikengät

Vietin tänään touhukkaan aamupäivän ompelukoneen ääressä. On hieno tunne saada keskeneräiset projektit valmiiksi. Liian usein ne jäävät kesken. Tässä tämänpäiväisen session mielestäni paras tuunaus, gypsyhenkisellä helmalla varustettu pitsikaulusmekko! Musta mekko löytyi muistaakseni eurolla joltain itsepalvelukirpparilta ja pitsi Laajasalon Pelastusarmeijalta kahdella eurolla. Kolmen euron sijoitus ei ole mielestäni paha tästä.

Ja selässä vähän jotain tyttömäistä! :)

Nämä eivät taida käydä kyseisen mekon kanssa, mutta kävin eilen tsiljoonalla kirpparilla ja löysin Lönnrothinkadun Kierrätyskeskukesta kolmet ilmaiset vintagea henkivät kengät. Nämä mahdollisesti 80-luvulta peräisin olevat mintunvihreät talvikengät miellyttivät ehkä eniten. Pitää keksiä niille jotkut nauhat, kun ne ovat vapautuneet pakkasesta (pakastan yleensä kirpparilta löytämäni kengät, varsinkin vuorilliset, jotta pöpöt kuolisivat). Kengät mätsäävät muuten aika mukavasti keittiönkaappieni kanssa, eiks jeh?

N.A.pa

Väsäsin hyvän ystäväni E:n kanssa männä viikolla tällaisen taulun Kierrätyskeskuksesta löytyneistä disketeistä, joille suoritimme ruumiinavauksen ja liitimme ne sitten rautalanganpätkillä yhteen. Diskettien sisäpuolelle liimasimme erinäisistä taidelehdistä löytyneitä kuvioita. Tuntui muuten huiman hyvältä signeerata jotain piiitkästä aikaa! Teos sai nimekseen "N.A.pa". Kuvassa taulun alla pällistelee rakkaista rakkain unileluni Banski (yhteistä taivalta jo 80-luvulta saakka).

Tamara

Satu kastehelmestä ja kyyneleestä

Kasteen kimaltaessa auringossa

puhui kastehelmi kyyneleelle näin:

Lehdon kukat rakastavat minua

ja minussa peilautuvat aurinko ja pilvet.

Mutta sinä kyynel, jossa ei kukaan peilaudu

ja joka et ole kenenkään ystävä,

olet saanut surullisen osan:

Sinua pidetään ilon vihollisena

ja sinä asut surun kodissa.

Tähän kyynel vastasi hiljaa:

Minun kutsumukseni on tehnyt minusta vakavamielisen:

Olen nimittäin matkalla taivaaseen
viemään viestiä kärsivältä sielulta.

-Axel Fredenholm

Kärsivällisyyden aika

Rainer Maria Rilke (1877-1926) oli itävaltalainen runoilija, jonka tuotantoon törmäsin viime kesänä tutustuessani Panu Rajalan kirjoittamaan Aila Meriluoto -elämäkertaan, Lasinkirkas, hullunrohkea. Meriluoto on ammentanut paljon Rilken ajatuksista ja mm. suomentanut nuorempana ahkerasti miehen tuotantoa. Luettuani vastikään Rilken kenties kuuluisimman teoksen, Kirjeitä nuorelle runoilijalle, aloin ainakin jollain tasolla ymmärtää Meriluodon hehkutusta.

Rilke oli elämänsä aikana kirjeenvaihdossa useiden eri alojen ihmisten kanssa. "Nuorelle runoilijalle" kirjoitetut kirjeet oli osoitettu itävaltalaiselle upseerille, joka tunnettiin nimellä Franz Xaver Kappus. Kirjeitä nuorelle runoilijalle esittelee Rilken lähettämistä kirjeistä kymmenkunta.  Esipuheessa Kappus kertoo lähestyneensä Rilkeä parikymppisenä pojankloppina, joka oli ajatumassa kykyjään vastaamattomalle alalle eli armeijan leipiin. Kirjeenvaihto Rilken kanssa kirvoitti kuitenkin Kappuksen haaveita kirjoittamisesta siinä määrin, että hän päätyi kirjoittamaan lehtiin ja jatkoi samalla novellien, humorististen sketsien ja lyhyttarinoiden parissa.

Heti ensimmäisessä vastauksessaan Rilke tekee selväksi, ettei hänellä ole aikomuksena alkaa nuoren runoilijan kriitikoksi. Sen sijaan hän rohkaisee tätä etsimään aidosti ja luottavaisesti omaa ääntään, kirjailijan sielua ja miettimään syitä kirjoittamiselle. "Kysykää itseltänne, olisitteko valmis kuolemaan, jos Teiltä evättäisiin kirjoittaminen?" on toki kovan luokan kysymys, mutta luultavimmin aiheellinen sellainen. Luovaa työtä tekevän sisäisten motiivien on oltava riittävät, jotta olisi valmis kestämään raastavaa epävarmuutta ja julkista arvostelua. Rilke kirjoittaa mielestäni seuraavissa otteissa vallan osuvasti:

"Taiteilija ei tee laskutoimituksia, vaan kypsyy kuin puu, joka ei kiirehdi mahlansa virtaamista ja joka seisoo luottavana kevätmyrskyssä ilman vähäisintäkään huolta siitä, ettei kesä tulisi. Se kun tulee joka tapauksessa. Mutta vain näille kärsivällisille, jotka jaksavat odottaa, vaikka ikuisuuden, niin huolettoman hiljaa ja avoimina. Se läksy, jota opettelen päivittäin, kivuissani, joista olen kiitollinen: kärsivällisyys on kaikki kaikessa!"

"Te olette vielä nuori ja niin alussa, ja sitä minä Teiltä koko voimallani tahtoisin pyytää, että pysyisitte sydämessämme kärsivällisenä jos ette heti löydä ratkaisuja, rakastaisitte kysymyksiä sinänsä kuin lukittuja huoneita tai kuin kirjoja joiden kielestä ette saa selvää. Suotta peräätte nyt vatsauksia, joita Teille ei voida antaa, koska ette ole voinut niitä elää. Kaikki on elettävä, siitä on kysymys. Eläkää kysymykset. Kuka tietää, jos eräänä päivänä elätte, itse sitä huomaamatta, vastauksetkin."

Rilke opastaa myös nuorta Kappusta kohtaamaan pohjatonta yksinäisyyttä ja menettämisen tuskaa, pohtimaan Jumalan olemassaoloa ja kaiken ykseyttä sekä kehottaa nuorta miestä pyrkimään kohtuullisuuteen kaikessa mikä liittyy ruumiinnautintoihin. Erityisellä varovaisuudella hän pyytää oppipoikaansa vaalimaan rakkauden mysteeriä ja osapuolten yksinäistä tilaa. Rilken näkemyksen mukaan rakkaus näyttäisi kukoistavan vapaana ja riippumattomana. Itse hän oli kulkuri.

Aina vain yksi näyttää nousevan yli kaiken - kärsivällisyys nimittäin. Siitä Rilke ei malta olla saarnaamatta:

"Olkaa kärsivällinen, jotta kestäisitte, ja tarpeeksi yksinkertainen, jotta uskoisitte. Ja alkakaa yhä lujemmin luottaa siihen, mikä on vaikeaa. Ja pitäkää yksinäisyyttänne ystävänä. Mitä muuhun tulee, antakaa elämän kulkea. Uskokaa pois; se on oikeassa, tapahtui mitä tahansa." 

Hmm, siinäpä ajateltavaa myös nuorelle runoilijanalullevuonna 2013. :)


 

Balladi evakkolapsesta

Matkustajavaunu kolisteli kohti länttä
koleana, kirkkaana yönä
äidin juuttisäkkiin pakkaama kahvipannu
tuntui raskaalta pientä rintaa vasten
taskussa tuppo Untamon jouhia
lehmät oli jätettävä rajan taa.

Rintavat emännät hytisivät ruutumekoissaan
Terijoen asemalaiturilla
ja kantoivat puimakoneen siivilöitä
viimeiseen vaunuun
kulman takana tuoksui mahorkka,
upseeri naukkasi varttipullostaan.

Evakuointisuunnitelman mukaan
lapsivuoteiset ja imeväiset ensin
loput riviin, pinoon, nyt hiljaa!
mietin mitä me teemme
tässä panttivankidraamassa
kun yläpuolella kaartelivat punatähtiset hävittäjät
jossain kaukana ritisi ja pamahti
mutta koskaan ei osunut...

Aamulla sotilaspoliisi vei meidät
vieraiden ihmisten navettaan
piti tehdä koti:
kauriskoita pöytään, hellalle tuli
ja kuusenhavuköynnös ovenpielustaan.

Minusta tuli pikkuvanha
ja isommatkin pojat uskoivat minua
vaikka olin lyhyenläntä ja huuleni ahavoituneet
kuitenkin ihmettelin mitä äiti oikein iltaisin itki
isähän lupasi palata
kun silmut puhkeavat
välirauhakin oli solmittu.

Minä en aavistanut
että tulisi huhtikuu ja miehet tummin kulmin
pöydälle ruskea kirje
kuva äidistä aidalla
kuoresta pilkottava medaljonki
perinnön tähteet
isä oli siirtynyt tuonilmaisiin, sanoivat.

Minä en ymmärtänyt
ja kuitenkin ymmärsin
metsiä ja soita piiritti sankka savu
joka sekoittui saunan piipusta pyrkiviin tuprutuksiin
mutta minä kiipesin pihakoivuun
arvelin, että sieltä näkisin vielä Viipuriin
ja siihen luottaen
nukahdin tilhen pesän lämpöön.

Otteita Aurinkolaulusta

Eino Leinon päivä tuli ja meni, mutta miehen runot elävät maanantaisessa heinäkuun aamussa. Yksi kestosuosikeistani lienee Leinon Aurinkolaulu, jonka puolivaiheilta on löydettävissä viisautta kohdata myös vaikea lähimmäinen.

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies,
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kun itse hän hävennyt ois.

Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet,
taas kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.

Paha ei ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
On hyvää rinnassa jokaisen,
vaikk' aina ei esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä:
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
liki liikkuvi Jumalakin.

Mymmelimekko sairaalakankaasta

Maryn Mekkofäktöri sai vihdoin suunniteltua ja toteutettua pitkään muhineen sinivalkean projektin, jonka pääasiallisena inspiraation lähteenä oli Tapiolan Heikintorilta löytynyt mymmelimekko. Mekko tuli päiväuniinkin, mutta en saanut aikaiseksi käydä ostamassa sitä ennen malliston vaihtumista. Lisäksi Heikintorin löydös oli makutuomarin mukaan liian lyhyt... Mitähän siitäkin pitäisi päätellä? :D Ja maksoihan se aika paljon (en viitsi mainita hintaa). Sen sijaan tämäkotikutoisen tekeleen (johon ei tietenkään ollut mitään valmista kaavaa, kun en moisia harrasta) hinnaksi kertyi ehkä euro. Sain sinisen kankaan lahjoituksena sairaalasta, jossa olin joskus töissä ja pitsit kirpparilta naurettavan alhaisella hinnalla. Mutta olen enemmän kuin tyytyväinen. Tekeillä myös mekkoon sopiva kassi, johon käytin pitsin jämät. Viimeinen neula katkesi kuitenkin kriittisellä hetkellä. Huomenna kangaskaupan kautta kotiin siis... :)

Viikonlopun soundtrackiksi soveltuu...

Pyhyyden puolustuspuheenvuoro

Lueskelin kesän välipalana hämeenlinnalainen filosofian opettajan, Johannes Ojansuun kirjan Pyhyys - rajalla oleva ihminen, joka saarnaa pyhyydestä riisutun arkisesti ja mystifioimatta. Samalla kirja soveltuu mielestäni mainiosti kymmenen vuoden takaisten filosofian lukiokurssien kertausmateriaaliksi. Ojansuu tarjoilee mm. tällaisia oivalluksia:

"Pyhyyden tehtävä on suojella meitä liialta valolta, estää se "siipien palaminen", joka yrtityksistämme päästä päästä liian lähelle totuutta seuraa. Pyhittämisen hyve on sekä lopullisuuden että varmuuden rauhaan jättämistä. Pyhyys on tässä mielessä pikemminkin epätietoisuuden ja epävarmuuden kuin universaalin totuuden ja varmuuden taustavoimia. Meidän olisi opittava suojelemaan itseämme lopullisilta totuuksilta eli toisin sanottuna suojelemaan epävarmuuttamme. Meidän olisi opittava varjelemaan piilopaikkoja ja varauloskäyntejä. Mikään ei ole niin vaarallista kuin kaiken paljastuminen, sillä sen mukana kuolee myös se ihmetys ja seikkailunhalu, joiden kautta ihminen voi välttää pitkästymisen aiheuttaman moraalisen paatumuksen."

Kaikki se aika joka sinulle kuuluu

Kevättalvella käteeni ojennettiin Michael Enden 1970-luvulla kirjoittama fantasiatarina Momo-nimisestä tytöstä, joka asuu antiikinaikaisen amfiteatterin raunioilla. Tarina on erittäin opettavainen myös kiireeseen takertuneelle aikuiselle ja kuhisee arjen filosofiaa. Wikipedia tietää kertoa seuraavaa: "Momolla on eräs ominaisuus: hän osaa todella kuunnella muita, kun heillä on huolia. Momo ja hänen ystävänsä huomaavat pian, että ihmisillä ei olekaan enää aikaa mihinkään. He saavat selville, että syy on aikaa varastavien harmaiden herrojen. Eräänä iltana Momo löytää Kassiopeia-nimisen kilpikonnan, joka vie hänet mestari Horan, ajan herran luo. Mestari Horan ja Kassiopeian avulla Momo taistelee harmaita herroja vastaan ja onnistuu palauttamaan ihmisille sen kaiken ajan, jonka harmaat herrat olivat heiltä riistäneet."

Muutamia suosikkikohtiani:

Mestari Hora hymyili ja oli hetken vaiti ennen kuin vastasi:
- Jos ihmiset tietäisivät mitä kuolema on, he eivät enää pelkäisi sitä. Ja jos he eivät pelkäisi sitä, kukaan ei voisi enää varastaa heiltä elinaikaa.

-Muistathan aikakukat, mestari Hora sanoi. - Sanoin silloin, että jokaisella ihmisellä on samanlainen kultainen ajan temppeli, koska jokaisella on sydän. Jos päästää harmaat herrat sydämeensä, he kiskovat näitä kukkia yhä enemmän itselleen. Mutta jos aikakukat revitään irti sydämestä, ne eivät voi kuolla, koska ne eivät ole ehtineet lakastua paikoilleen. Toisaalta ne eivät voi elääkään, koska ne on riistetty siltä jolle ne kuuluvat. Ne pyrkivät jokaisella säikeellään kohti oikeaa omistajaansa.

Äkkiä Momo tunsi ikään kuin tärähdyksen, mutta se ei liikuttanut maata vaan aikaa, se oli tavallaan ajanjäristys. Sitä ei voinut sanoin kuvata. Vavahdusta seurasi jyrinä, jollaista ihmiskorva ei ollut ennen kuullut. Se oli kuin vuosisatojen syvyyksistä kohonnut huokaus.
Ja sitten se oli ohi.
Samalla hetkellä katkesi kuin veitsellä leikaten kellojen moniääninen tikitys ja surina ja pimputus ja kilkattelu. Heilurit pysähtyivät siihen asentoon, missä ne sattuivat olemaan. Kaikki, aivan kaikki oli hiljaa. Ja maailman ylle levisi niin rikkomaton hiljaisuus, ettei sellaista ollut ikipäivinä koettu. Aika oli lakannut virtaamasta.

 

Poimintoja psykiatrin kokemusvarastosta

Seuraava ote on Claes Anderssonin kirjasta Pimeän kirkkaus.

Pidän puista kun ne laulavat myrskyssä ja vaintavat hiljaisuuden
joka muistuttaa kuolemaa.

Pidän muurahaisesta kun se ihmettelee raahaten valtavaa ristiään:
missä päin mahtaa olla Golgata?

Pidän siitä kun kanttarellinalku työntää keltaisen nenänsä sammalesta
ja aurinko täyttää maailman.

Rakkauden liitoa satakielen siivin

Kesällä tulee kuunneltua kaikkia vanhoja ralleja, joita lukioaikoina popiteltiin typyjen kanssa avositikan kyydissä. Tätä kuunnellessani tunnen nuortuvani ainakin sata vuotta.<3

Karjalaisuuden anatomia

Äitini suku on Karjalasta. Itärajan immeisten eloisuus solahtikin suoniini jo äitinmaidossa ja karjalaismummolassa oli aina erityinen tunnelmansa. Yläasteikäisenä sain oudon maineen hehkuttamalla Laila Hirvisaaren kirjoja ja sotahistoriaa. Riipaiseva kaipaus menetettyyn maahan, karjalaiseen paratiisiin Monrepos´n puutarhassa valtasi runotytön. Vanhemmiten olen alkanut myös kiinnostua niinkin keski-ikäisestä asiasta kuin sukututkimuksesta. Omia juuria etsiessä voi joutua hupaisiinkin tilanteisiin, kuten tämä Karjalan monet kasvot -kirjasta löydetty Eino Haukan runo (kiitos Juho!) kertoo:

Mitä karjalaisuus on II

Karjalaisen isän

puolikarjalainen tytär

kysyi pohjalaiselta äidiltään:

-         - Äiti, mitä karjalaisuus on?

Pohjalainen äiti

sijoitti seitsemännen leivän uuniin,

sulki luukun, laski lapion, mietti ja sanoi:

-         - Mahtako tua olla järin tärkiää

tai pysyväisluontoosta?

Mulle ny kumminkin on tärkiätä se,

että huusholli talos hoituu ja oorninki pysyy.

Mutta isäs näkyy tullehen kotia,

mee kysymähän siltä.

Sill on vastaus aina valmihina

ja sana hallussaan.

”Komia luanto on naisen paras koristus”, se sanoi,

eikä ostanu mulle kalevalariipusta.

Mees kysymähän notta mitä se karjalaasuus on.

Meni tyttö ja kysyi.

Isä löi käsiä yhteen ja päivitteli:

-         - Voi tyttö rukka,et sie tiijä?

Eiks kouluskaa opeteta

näin tärkiää asjaa?

No eihän sitä mitä,

Maammekirjaki o pantu uusiks

ja Topelius tarajaa ja Gabrieli kans.

Katsoha sie, mie luule

et mie en voi auttaa.

Mie oon näät ite evakko, siirtokarjalaine,

jäävi ilman muuta.

Puolueetonta lausuntoo en pysty antamaa.

Mut siul o pohjalaine äiti,

hää ei oo jäävi.

Hää on jämäkkä nainen,

kestänt minnuuki toistkymment vuotta,

kyl hää tietää mitä karjalaisuus o.

Kipaseppas kysymää.

Hymyili tyttö ja palasi

äitinsä luo tuvan lämpöön,

paistuvan leivän ja elämän

tuoksuun siunattuun,

onnelliseen arkeen.

Jäi selittämättä karjalaisuus,

ilmiö ajassa, paikassa ja ihmisessä,

tuhannen vuoden kooste,

isien ja äitien perintö

kielen ja mielen kokonaislaatu

purona solisten

vuoksena kohisten,

yhtyen jokiin, järviin, mereen ihmisten mereen,

muuttuen ja muuttaen,

häviämättä, katoamatta.

Siinä on karjalaisuus, siinä.

Siinä se on.

Jostain syystä tämä pohjalaisen ja karjalaisen kansanperinteen erilaisuus ja tietynlainen yhteensovittamattomuus huvittaa minua suuresti. (Kun minulle tätä ensimmäistä kertaa luettiin, kuulin karjalaisisännän sanovan vaimostaan"Mut siul o pohjalaine äiti,hää ei oo häävi." Niinkin se kai olisi voinut taipua...) Ottamatta sen enempää kantaa heimoliittojen onnistuneisuuteen haluan kuitenkin todeta, että itselleni puolikarjalaiset juuret merkitsevät ennen kaikkea pyrkimystä tietynlaiseen hyväntahtoisuuteen ja omastaan antamiseen, leikkisää kepeyttä ja toisaalta ymmärrystä kärsiviä, sorrettuja ja "evakkoon" joutuneita kohtaan. Se on juurevaa tietoisuutta pärjäämisestä vaikeinakin aikoina, kaikesta huolimatta. Kun vain pystyisi olemaan juuriensa mittainen...

Aah, en varmaan koskaan lakkaa haikailemasta kadotettuja rajantakaisia puutarhoja, valkoisia siltoja Viipurin liepeillä...