Runotasku kylässä

Tamperelaislähtöinen. sittemmin porvoolaistunut kirjailija Jussi Kylätasku (1943-2005) lienee useimmille sukupolveni edustajille tuntematon tuttavuus. Minäkin olisin autuaan tietämätön hänen elämäntyöstään ellen olisi aikanaan sattunut mieltymään Risto Jarvan elokuviin. Kylätasku on nääs monen Jarvan ohjaaman filmin käsikirjoituksen takana.

Silkasta utealiaisuudesta lainasin kirjastosta Kylätaskun esikoiskokoelman, Kosketuskohdat (WSOY 1966). Kuuskytlukulaista poliittista paatosta ja vanhoista aatteista vapautumisen huumaahan Kylätasku pääpiirteissään teksteissään hehkuttaa (niin... enpä enää kolmea kymppiä lähestyessäni taida jaksaa innostua vallankumouksista...), mutta joukosta löytyy myös pari tuoretta ja oivaltaa:


Päiden muoto on pitkänomainen, suippo, kasvonpiirteet skitsoidit.
Sulkeutuneisuutta ja sisäistä tasapainoa korostaa korvien puuttuminen.
Aivojen lähes olematon tila (takaraivon vähäinen koveruus)
ilmaisee levollista mieltä. Katse on ylevä, väliin hienoisesti huvittunut;
vivahteet vaihtelevat sään mukaan.
Joka kiipeää kaiken uhalla rosoista pintaa ja katsoo syvälle silmään,
näke kartiomaisen kolon, jonka nurkkauksessa piilee
merilinnun pesä.
 

--------------

Te olette onnellisia ihmisiä!
Te asutte uudessa kodissa, joka on
rakennettu kaikkia nykyajan vaatimuksia noudattaen.
Koulut ovat sopivan etäisyyden päässä, hienot nykyaikaiset
kaupat ovat lähellä, pihalla on lapsilla leikkimistilaa, autoilla
omat paikkansa ja talossa on hyvä sauna.

("Purjetie 7 K 374)

Kääntyvät kulmat

Kirjan kulmat kääntyvät.
Vaihtuvat komerot, joihin vaatteeni viikkaan, kuppini asettelen.
Verkalleen, laiskasti maaliskuun kehrässä
kuuskytlukulainen jazz surisee taas ohimollani.
Vihreät lesket Westendin joogasaleissa
odottamassa toimitusjohtajan syleilyä,
kuohuviiniä porealtaassa
saa myös uimahallin vesiin laskea lasin
jos on tarpeeksi ikää.

Edellinen runo syntyi äkkiarvaamatta yllättäen Otto Donnerin nerouden inspiroimana. :)

Japanilainen kuutamoserenadi

"Kirkas täysikuu näkyy tuhannenkin virstan taa, mutta vielä kauniimpi, aivan verrattoman kaunis, on kuu joka pitkän odotuksen jälkeen vihdoin nousee päivänkoiton tienoilla: lumoava vihertävä hohde syvällä vuoristossa kasvavien setrien latvojen lomassa, tai tuon tuostakin syksyn sateisten pilvenkumpareitten kätköön peittyvä kuu. Kuutamon kimallus kastanjan ja valkotammen kosteankiiltävillä lehdillä liikuttaa ihmistä sydänjuuria myöten.; kun sitä katselee, toivoo vierelleen herkkää ystävää, ja kaupungin haikeat muistot palaavat mieleen."

-Kenkō: Joutilaan mietteitä