Kylläpäs nyt on huikaiseva postaustahti! Virittelin tänä aamuna pitkästä aikaa ukuleleani Aapelia. Eilinen laulutunti teatteriharkoissa synnytti akuutin kaipauksen musiikin pariin. Laulaminen on takunnut jo monta vuotta ja tuntui hyvältä saada jonkinlainen vakuus siitä, että tekniikka on vielä tallella, vaikka hengityslihasten kunnossa olisikin rutkasti toivomisen varaa.
Onhan tässä aikaa haaveillakin ja bluessointuja tapailla, kun sijaisuuksia ei ole nyt ollut tarjolla kovin kaksisesti. Taantuma näkyy myös hoitoalalla. Epätietoisuudessa ja viipyilevässä odotuksessa elävän aika on pitkä. Ja toisaalta tyhjä tila on mahdollisuus uusille urille. Tänä aamupäivänä olen fiilistellyt kotistudioita...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti