Rakastan Pietarin tylyä myöhäistä syksyä
Tummien aamujen laiskuutta päiviksi kypsyä,
Paljaita puita ja lätäkkökirjoista maata,
Sitä, kun satelee vinoa jäätävää tihkua...
Vaikkei se annakaan aihetta riemusta hihkua,
Silti ei ankeus tuo lannistaa mieltäni saata.
Taas ovat vihanneskojut jo lentäneet etelään.
Taivas on vaihtunut johonkin märkään ja vetelään,
Silmille viskelee räntää ja harmaata tuulta.
Illalla Vanhassa Wienissä nautitaan sampanjaa,
Lausutaan runoja, jotka saa sydämen pamppaamaan,
Tavataan tuttuja, nauretaan, heitetään huulta.
Valo ja lämpö on suojassa sydämen sulkeissa
Raskaana marraskuun yönä taas kotiin mun kulkeissa.
Kaikesta tästä ja monesta muustakin syystä
Joidenkin aikojen väliseen tyhjyyteen jääneenä
Mieleni pohjalla hiljaa ja joskus myös ääneen mä
Rakastan Pietarin myöhäistä tylyä syystä.
-Päivi Nenonen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti