Seuraava tarvinnee hieman alustusta. Minulla on ollut nassikasta asti taipumus personifioida elotonta. Esineitä on tullut nimettyä vedenkeittimistä venäläisiin konvehtirasioihin. Seuraava runo on kunnianosoitus kämpälleni, johon minulla on muodostunut liiankin läheinen suhde. No, lukekaa lukekaa!!!
3D40
Tapasimme toukokuussa
ja rakastuimme päistikkaa, äkkiarvaamatta
minä mintunvihreisiin keittiön oviisi ja parvekkeen mustiin
seiniin
sinä kai säälit nuorta metsästyksen näännyttämää naista
jonka suljit 30 neliön syleilyysi.
Olet ollut Macbethin ja Kuningas Learin näyttämö
ja nokisen noidan taikapata
olet ollut murheen Mekka ja pettymyksen Petroskoi
epätoivon Eden
Parvekkeellasi on syöty nokkossämpylöitä
ja odotettu elokuisessa yössä aurinkoisen nousua
lattioillasi olen perannut mustikoita ja lakkakääpiä
hiiskumattomassa hiljaisuudessa
ja polttanut laventelisuitsukkeita tuulikellon säestäessä
Koskaan emme ole näiden kahden vuoden aikana riidelleet
ja jos jompikumpi onkin sanonut poikkipuolisen sanan
olemme kuitanneet sen hyväntahtoisella hymähdyksellä
laskeneet kylvyn
ja kaataneet kristallilaseihin kuohuviiniä
Olet osannut iloita puolestani
kun nuori lempi on kujeillut sohvan nurkassa
rakettien paukkeessa
kun jokainen neliösenttimetri on täyttynyt kaipauksella
ja jälleennäkemisen riemulla
tai kun viime näkemästä oli ehtinyt kulua jo vuosi
Jouluna olen itkenyt kanssasi minttusuklaan nälkääni
ja lääkinnyt itseäni kahvikonjakilla
pääsiäisenä kartoitimme tähtikuviot
ja vastarannan majakkaluodot
juhannuksena kuulit minun kiivenneen katolle
ja ottaneen pihakeinussa päiväunet
Enemmän kuin kenenkään muun kanssa
olen maksanut yhteiselomme aikana vakuutusmaksuja,
sähkölaskuja ja kirjastosakkoja
vettä olen lorottanut enemmän kuin laki
ja omatunto sallii
Luotasi olen lähtenyt ja palannut taas
ja luoksesi olen aina uudelleen tuleva
sillä jokaisena päivänä olet kohdellut minua
kuin kreivitärtä
mistään en ole löytänyt ketään soveliaampaa
sinä olet minun
täällä levoton sydän on löytänyt kodin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti